lauantai 31. heinäkuuta 2010

Mökillä

Meillä ei ole omaa mökkiä ja tuskin koskaan tuleekaan. Siksi onkin kiva käydä toisten mökeillä nautiskelemassa, varsinkin aurinkoisella kesäsäällä.

Nelle perheineen kutsui meidät taas iloksemme saareensa ja nyt suuntasimme sinne koko perhe. Lapset olivat kovasti innostuneita venekyydistä - se on harvinaista herkkua meille.
Perillä nautimme heti kärkeen mehevää kesäkurpitsaista porkkanakakkua, jonka taikinaan oli piilotettu pinjansiemeniäkin. Kurkkuyrtin kukat olivat kaunis koriste! Kahvin lomassa sitten turistiin asiasta jos toisestakin, auringon kuumottaessa niskaa ja varpaita.
Kaiken muun lisäksi meitä hemmoteltiin pitsireunaisilla muurinpohjaletuilla rannassa. Lapset leikkivät odotellessa kallioilla uittaen laivaa lammikossa ja aikuiset höpöttivät näitä ja noita. Kesäleppoisaa, kerta kaikkiaan. Paitsi silloin kun sadannen kerran tiukkasin lapsille ettei liian lähelle liukasta rantaa saa mennä.
Kullankauniista, savustetuista makrilleista taitava emäntä pyöräytti suolaisen tahnan letuille.

Jälkiruokaletuille sai nakata mustikoitua mascarponevaahtoa tai vadelmahilloa. Karhu vaani ruohikossa, mutta yhtään lettua ei hänelle jäänyt. Ei myöskään kallionkolossa piileskelleelle käärmeelle.
Illalla lasten ummistettua silmänsä me aikuiset nautimme vielä kesäillan ja -yön lämmöstä terassilla myrskylyhtyjen valossa. Tarjolle katettiin punaviiniä, juustoja, hilloja ja serranoa sekä viinirypäleitä.
Aamupalalla maistelimme mm. saaristolaisleipiä, joista varsinkin pyöreänmuotoiset viipaleet olivat minusta houkuttelevia.
Maistuva cheddarmunakas oli koristeltu kaksivärisin salvialehdin.
Turskanmaksa oli meille uusi, maukas tuttavuus. Öljyinen herkku oli vain miedosti maksan, pikemminkin kalaisan makuinen. Nelle tarjosi sitä meille alkupalaksi saaristolaisleivän yllä, kaprislohkojen alla. Samalla siemailimme kylmää mustikka-kurkkukeittoa, joka sopi hyvin leipästen kera. Keitto oli sekoitettuna niin kauniin lilan väristä että!
Illalla, vierailtuamme ihanassa Farmors Cafessa ja uimarannalla, grillimestari käänteli kardemummahalloumeja, hereford-vartaita, makkaroita, nakkeja, munakoisoja, sipuleita, kesäkurpitsoja ja ananaksia grillissä. Onneksi katos suojasi pahimmalta kaatosateelta, joka kasvien huojennukseksi saareen satoi. Grilliherkkujen lisäksi pöytään katettiin maustetuista valkopavuista tehtyä salaattia.

Suurkiitos taas Nellelle ja herra V:lle kaikesta! Fiksu nuoriherra A:kin sulostutti meitä läsnäolollaan ja tarjosi monet naurut sekä tietoiskut. Kiitos niistäkin! Oli ihana nautiskella kanssanne veden ja hyvien ruokien äärellä.

9 kommenttia:

  1. Kiitos itsellenne, kivaa oli! :)

    VastaaPoista
  2. Voe taivas!

    (Tämä kommentti oli siis silkkaa kateutta).

    VastaaPoista
  3. Nelle: Teidän luonanne oli ihana nautiskella taas...! Lapset pitivät paikastanne myös kovasti, samaten kuin paikoista joissa vierailimme. Poitsu puhuu jo kaveristaan A.sta :).

    Mari: :)

    VastaaPoista
  4. Ketturouva: Tuo porukka se osaa makuaistien hellimisen. Mutta niin hyvää kuin kaikki syötävä olikin, parasta oli silti olla yhdessä ja touhuta leppoisan mukavia. Lapset viihtyivät hyvin yhdessä ja tykkäsivät puuhata monen moista parin päivän aikana.

    Olen miettinyt joskus näiden fiilispostausten merkityksellisyyttä muille. Tarkoituksenani missään nimessä ole tehdä tieten tahtoen ketään kateelliseksi, vaan jakaa kokemaamme ja maistamaamme muillekin. Jaettu ilo on moninkertainen! ja kuten Nellenkin kanssa puhuimme, onhan tämä osa ruokakulttuuria. sitä paitsi luen mieluusti itsekin tällaisia fiilistelypostauksia, esimerkiksi Ketturouva teidän mökkeilystänne ja grillilustanne rannalla. http://ketunkeittio.blogspot.com/2010/07/lomatunnelmia.html

    tämä mietintä ei nyt poikinut näistä edelläkommentoinneista, vaan olen pohtinut asiaa jo aimemminkin.

    VastaaPoista
  5. Ketturouva: Tuo porukka se osaa makuaistien hellimisen! Mutta niin hyvää kuin kaikki syötävä olikin, parasta oli silti olla yhdessä ja touhuta leppoisan mukavia. Lapset viihtyivät hyvin yhdessä ja tykkäsivät puuhata monen moista parin päivän aikana.

    Olen miettinyt joskus näiden fiilispostausten merkityksellisyyttä muille. Tarkoituksenani ei missään nimessä ole tehdä tieten tahtoen ketään kateelliseksi, vaan jakaa kokemaamme ja maistamaamme muillekin. Jaettu ilo on moninkertainen! Ja kuten Nellenkin kanssa mökillä puhuimme, onhan tämä osa ruokakulttuuria. Sitä paitsi luen mieluusti itsekin tällaisia fiilistelypostauksia, esimerkiksi Ketturouva teidän mökkeilystänne ja grillailustanne rannalla. http://ketunkeittio.blogspot.com/2010/07/lomatunnelmia.html

    Tämä mietintä ei nyt poikinut näistä edelläkommentoinneista, vaan olen pohtinut asiaa jo aimemminkin.

    VastaaPoista
  6. IHANIA kuvia! Mulle tuli tajuton mökki- ja Suomi-ikävä juttua lukiessa. Teillä on joka tapauksessa tosi kiva blogi ja joka kerta todella upeita kuvia!! Saako kysyä, mikä (superlaite/kuvauksen ihmemies?!) on niiden salaisuus? Olen uusi näissä piireissä, aloitin vasta oman (Italian) ruokakulttuuriin keskittyneen ruokablogini (kun siellä asun) - ja haaveilen samantyylisistä kuvista kuin teillä! Eli "complimenti", kuten täällä sanotaan, blogi jossa on hyviä ohjeita ja jota on todella miellyttävä katsella!

    VastaaPoista
  7. Italiansalaatti: italialainen ruoka on hyvin lähellä omaakin sydäntämme (ja usein suutamme :) joten tulemme mieluusti kurkkimaan sinunkin blogiisi!

    Ihmemiehiä ei meiltä löydy, vaan omaksi ilokseen monia vuosia valokuvia näpsineitä harrastelijoita. Kamerana meillä on Canonin 500D ja linssinä pääosin EFS 17-55mm f2.8.

    oletko tutustunut jo Prinsessakeittiöön? Veera on tosi taitava italialaisissa ruuissa ja kielessä.

    VastaaPoista
  8. Hei Merituuli,
    kiitos vastauksestasi ja vinkistäsi! Kävin juuri kurkkimassa Prinsessan luona, täytetyt sitruunat (kuten kaikki muutkin ohjeet) kuulostivat/näyttivät herkullisilta! Multa löytyy anopin puusta poimittuja sitruunoita, mutta koko Italiassa ei ole laktoosittomasta mozzarellasta kuultukaan, joten täytyy siirtää herkun kokeileminen seuraavaan Suomi-reissuun! Hauskaa keskiviikkoiltaa sinne!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin